Hybeko

Ajankohdat jotka ovat muuttaneet lähihistoriaamme merkittävästi!

Ajankohdat jotka ovat muuttaneet lähihistoriaamme merkittävästi!

  • 2/2020
  • 2/2024
  • 1/2026
  • 3/2026

Mikään edellämainituista ajankohdista ei ole sellainen, jonka olisimme voineet kuvitella tapahtuvaksi vuotta ennen kyseistä ajankohtaa. Yhteistä näillä kaikilla ajankohdilla on, että niillä on ollut suuri vaikutus joka päiväiseen elämäämme.

Aiheita on puitu iltapäivälehtiemme otsikoissa massiivisesti, tulkittu pörssikurssien heilahteluita, sekä tietysti mietitty miten se vaikuttaa meidän jokaisen arkeen vaikkapa vain tavaroiden saatavuuden, tai raaka-aineiden hinnanmuutosten johdosta.

Tarkoitus ei siis ollut synkistellä, vaan muistuttaa, että huolimatta siitä, mitä ympärillämme tapahtuu, arjen on pyörittävä normaalisti, tärkein on keskittyä asioihin, joihin jokainen meistä itse pystyy vaikuttamaan.

Tässä kirjoituksessa syvennymme kevään 2026 aikana tapahtuneisiin uudistuksiin Hybekon lähihistoriassa:

  • 1/2026 Hybeko aloitti Faresin kurottajien myynnin ja jälkimarkkinoinnin
  • 2/2026 Ensimmäiset uuden sukupolven Genien sähköiset puominostimet saapuvat Suomen
  • 3/2026 Genie tuo markkinoille täysin uudistuneen 1332m mallin
  • 4/2026 Hybekon Baltian verkkosivujen julkaisu

1/2026

Hybeko ilmoitti aloittavansa Faresin kurottajien myynnin ja jälkimarkkinoinnin kaikissa maissa, joissa Hybeko toimii (pohjoismaat ja Balttia). Tammikuussa täydensimme sivustomme Faresin tuotteilla.

Löydät tekniset tiedot ja tärkeimmät tekniset ominaisuudet kaikista koneista verkkosivuiltamme. Mallistosta löytyvät koneet sekä sähkö-, että polttomoottori käyttöisinä. Ottakaa rohkeasti yhteyttä mikäli kiinnostus herää, tai on tarvetta kattaville jälkimarkkinointimme palveluille.

2/2026

Ensimmäiset uuden sukupolven Genien sähköiset puominostimet saapuivat Suomen kamaralle. Meille tärkeintä on, että asiakas saa itse määritellä nostintarpeensa, sekä käyttövoimansa koneelle. Genien täysin uudistuneet S-85XC E nostimet auttavat sinua uuden sukupolven sähkötekniikan avulla toteuttamaan nostintarpeesi äänettömästi, vaivattomasti, hiilineutraalisti, sekä tietysti turvallisesti. Myös talvisissa keleissä koneen lataus onnistuu akun esilämmityksen takia juuri silloin, kun haluat sen tapahtuvan. Koneella pystyy kuitenkin työskentelemään vaivatta koko työpäivän yhdellä latauksella.

genie 1332m

3/2026

Genie tuo markkinoille täysin uudistuneen 1332m mallin. Asiakkaiden toiveesta Genie on uudistanut jo aikaisemmin markkinoilla olleen 1330 nostimen. 1332mon täysin uudistunut, ja se on tehty ”isoveljiensä” kaltaiseksi. Historiaa ovat ohjaavat takapyörät, sillä uudistetussa 1332m mallissa sekä ohjaus, että veto tapahtuu koneen etupyörillä. Tämän vuoksi koneessa on parempi etenemiskyky, pienempi kääntösäde, sekä vastaavanlainen käyttäytyminen ja ajotuntuma, kuin muissakin Genie saksimalleissa.

4/2026

Hybekon Baltian sivujen julkaisu. Hybeko on ollut läsnä Baltiassa jo viime syksystä alkaen, mutta nettisivujen julkaisu saatiin toteutettua pienellä viiveellä vasta nyt.

Itse olen enemmän ”ATK miehiä”, joten minulle eivät välttämättä domainit, ja web-hotellit yms. hienolta kuulostava termistö kerro yhtä paljon, kuin esimerkiksi LS lepopaine, vaan kun minulle sanotaan, että viikon päästä ovat sivut auki, sen minä ymmärrän.

Tässä siis otteita otteita Hybekon lähihistoriasta alkuvuoden osalta, ja haluankin kiittää teitä asiakkaamme, sillä teidän vuoksenne teemme tätä työtä teemme. Siispä huolimatta katupölystä, ja muista asioista, nautitaan yhdessä keväästä, ja luodaan historiamme tekemällä asioita, joihin me yhdessä pystymme vaikuttamaan!